perjantai 4. toukokuuta 2012

Ettei vaan haukuttais kouluruokaa

Päätin nyt postata tällaisen kouluruoka-aiheisen tekstin omista kouluruokailu tottumuksista ja kokemuksista miten siihen suhtaudun ja millaista ruokaa meidän kouluissa tarjoillaan.

Useimmiten viihdyn hyvin kouluruokailussa kavereideni kanssa ja meidän ruokalan olosuhteet ovat hyvät. Ruokaa riittää, mutta laatuun saisi kyllä panostaa mm. ''kumiperunat'', sitkeä liha, ylikypsä riisi ja spagetti. Ja kun asiaa alkaa tarkemmin miettimään, niin tuollaisiin vikoihin ei tarvitse yhtään käyttää rahaa, vaan keittäjien pitäisi enemmän tarkkailla lämpötiloja ja kokeilla onko  kypsää. Kun vain huolellisuus riittäisi, niin kyllä huomaisi koska ruoka on sopivan kypsää. Muita yleisiä virheitä ovat kiisselit joissa lilluu perunajauhoklimppejä ja hiuskarvoja keitossa. En taida olla ainoa joka on huomannut nuo. Opettajat ja keittäjät eivät vain kiinnitä siihen niin paljoa huomiota kuin lapset ja nuoret.

Koulussa on niitä hyviäkin päiviä jolloin saa syömäkelpoista ''kunnon ruokaa''. Ne päivät jäävät kyllä aika harvaan. Asiaa voitaisiin varmasti parantaa monella eri keinoilla, (muillakin kuin lisäämällä kouluruokabudjettia). Lapsia pitäisi kuunnella enemmän kouluruoka-asioissa ja antaa vaikuttaa myös koulussa. Varmasti opettajatkin ottaisivat asian haltuun, jos vain saisivat tarpeeksi suuret kriteerit asiaan. Onhan se myös ihan hyvä että koulussa järjestetään ''toiveruokaviikkoja'' ja vähän aika sitten meillä oli ''kansainvälisten ruokien viikko''. Pari viikkoo ei ole kovin pitkä aika verrattuna koko lukuvuoteen, mutta on se sentään jotakin.

Kannattaa ihan rohkeasti vaikka ehdottaa oman koulun hallitukselle/rehtorille, että oppilaat saisivat antaa jonkinlaista palautetta kouluruuasta (tietenkin positiivisen kautta) ettei nyt haukuttais kouluruokaa vaan annettais asiallista palautetta koululle jotta koulu voisi toimittaa oppilaiden mielipiteitä kunnalle. Toivottavasti ainakin jotkut kunnat saisivat kouluruoka asian vietyä eteenpäin ja jopa vaikuttaakkin asiaa jollain konstilla.

Markus, 15

2 kommenttia:

  1. Ota kuva ja postaa tänne (kenties voit vaikuttaa). Ruoka on usein makuasia mutta hiukset eivät kuulu ruokaan.

    Nykyisillä ruuanvalmistustekniikoilla kumiperunat voidaan välttää. Lähes kaikki paikalliset lounasravintolat (jyväskylä)ja paikallisen yliopistoruokalan (sonaatin) perunat ovat ihan hyviä eivätkä yhtään kumisia.

    VastaaPoista
  2. Täytyy kommentoida sen verran, kun kerran ison koulun keittiössä olen töissä.
    "Kumiperunaefekti" johtuu siitä, että perunat kuoritaan mekaanisesti ja pakataan kuorittuina. Niistä tulee vähän kumimaisia ihan sen takia. Sitten kun oppilaille tarjoaa välillä kuorellisia perunoita (jotka eivät sitten ole ollenkaan kumisia) niin sitten on kauhea kitinä siitä kun ne joutuu kuorimaan.

    En tiedä mihin sitkeään lihaan viittaat, meidän koulussamme kun ei tarjota kuin jauheliharuokia, joka ei luonnollisesti ole ikinä sitkeää. Ainoa, johon saatat viitata on sianlihakastike, jossa on lihapaloja. Kastiketta keitetään kaikki se aika, mikä keretään ja se liha sitten mureutuu siinä tai ei. Aina ei ole lihaliike toimittanut parhaita paloja, lihapalat eivät ole jauhettua lihaa, eli välillä saattaa olla jotain sitkeää mukana, sille ei vaan voi mitään. Ne ovat kuitenkin ihan oikeasta eläimestä peräisin.

    Ylikypsä riisi ja spagetti; keskimääräinen keittoaika on runsaat puolisen tuntia. 300-400 oppilasta rynnistää syömään 10.45-11.45 aikana. Ruoka pitää tottakai olla valmiina jo 10.30, jotta ehdimme itse syödä ensin, ennen ryysistä. Oppilaiden jonottaessa ja ruokaillessa, on täysi työ täyttää linjastoa (peruna/pasta/riisi, kastike, kasvisruoka, mahdolliset lisäkkeet, salaatit, maidot, piimät, levitteet, leivät...), tiskata, hoitaa dieettitiskiä ja hoitaa muitakin hommia. Ruuan siis täytyy olla valmiina tehtynä, jotta sitä vain voi täyttää lisää ja lisää, jottei oppilaiden tarvitsisi odottaa. Jos siis tulet syömään vaikka 11.30, on spagetti/riisi/... ollut valmiina lämpökaapissa jo tunnin, jossa se on jälkikypsynyt tietysti ylikypsäksi. Kesken kaiken kun ei ole mitenkään mahdollista keitellä mitään, näin on pakko tehdä, jotta ylipäätään saatte ruokaa. (Jos ruoka loppuu kesken, on jo toinen tarina...)

    Hiuskarvoista keitoissa sen verran, keittäjät (ainakin meidän koulussa) ovat ainoita joilla on hatut päässä, sen sijaan oppilaat ottavat ruokaa hiukset auki roikkuen, jännä ettei kukaan koskaan tule ajatelleeksi, että ehkä ne hiukset eivät olekaan keittäjien päistä... Perunajauhoklimpit kiisselissä ovat kyllä tosi inhottava juttu ja siinä pitäisi olla huolellisempi, ne kun pitäisi sekoittajalla saada pois!

    Toiveruokaviikot olisi kyllä tosi kiva idea! Ei tarvitsisi kuunnella niin paljon valitusta päivästä toiseen. Me keittäjät (jotka saamme sen kaiken p:n niskaan) kun emme tee ruokalistoja, emme päätä mitä syödään, meille tulee ylempää ruokalista ja jos siellä lukee pinaattikeitto niin sehän on sitten pinaattikeitto, tykkäsi oppilaat siitä tai ei (yleensä ei). Toisaalta, aina ei voi syödä makaroonilaatikkoa, lasagnea tai kalapuikkoja, yrittäkää ymmärtää sekin.

    Uskokaa tai älkää, me todella teemme parhaamme, syömme myös itse sitä ruokaa ihan jokainen päivä. Mutta meitä sitoo mm. suolamittaukset (siksi ruoka on myös omaan makuuni mautonta) ja monen sadan lapsen ruokkiminen vaan vaatii sen, että sen pitää sopia jokaisen suuhun. Suolaahan saa helposti lisättyä, mutta pois sitä ei saa. Ja myös meitä harmittaa välillä jotkut ruokalajit, jotka eivät maistu kenellekään (esim. seitistä valmistetut), mutta minkäs teet.

    Ihan vaan tämmösiä terkkuja, lämpimin kesäterveisin keittäjätäti :))

    VastaaPoista